maanantai 31. lokakuuta 2011

Onnea Brutus!

Paljon onneeaa vaan,
paljon onneeaa vaan,
paljon onneeaa vaan
<3 Brutus <3,
paljon onneeaa vaaaaan!!!!

Tänään Brutus rakas täyttää täydet kaksi vuotta! Voisikohan sitä jopa sanoa, että nyt on saavutettu miehen ikä :)

Tästä on lähdetty (ikää muistaakseni 3vrk)
Tähän on tultu, syksy 2011




keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Juoksut!

Sunnuntaina Hipulla alkoi ihan ensimmäiset juoksut, melkeinpä tasan 10kk ikäisenä. Olihan niitä jo odotettu, joten ei "yllätyksenä" tullut, mutta silti se vähän löi päin kasvoja. Brutus muuttaa huomenna Kontulaan Kibon kaveriksi ja Hippu jää minun kanssa kotiin. Sydäntä ihan raastaa kun mamman pieni Brutus joutuu muuttamaan pariksi viikoksi ja olla erossa laumastaan. Ehkä se olo vielä helpottaa? :) Kaipa se muutos myös tuntuu Brutuksessa ja Hipussakin.. Mutta ei tänne ihan vielä kaivata pieniä mäykkyvauvoja, joten lienee paras näin :)

Myöhemmin luvassa lisää fashion showta sekä tunnustukset sekä pieni juttu koirien uimareissusta! (tällä hetkellä päivitykset ovat jääneet naurettavan vähiin, saako syyttää, että kaikki energia on mennyt uuteen työhön?) :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Fashion show: Pakkanen

Brutus: Talvi se vasta kamala vuodenaika onkin.. Aina on kylmä ja märkä ja sitten on sitä ihmeellistä valkosta ainetta. Ensi kertaa kun se tulee, se on aika jännittävää ja kivaa. Mutta sitten kun se on asettunut aloilleen ja vain on, niin ei se enää kivaa ole. Ja sitä paitsi, viime vuonna sitä oli minusta aivan liikaa! Enhän minä pystynyt kunnolla tuolla edes liikkumaan. Ja pakkanen, kun tulee -10 astetta, en suostu ulos menemään ellei mamma pue minua. Minulla on hieno, viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saatu karvakauluksinen talvitakki. Se on minun kanssa samanvärinen niin sopii mulle aika hyvin.


Hippu: Talvi? En edes muista mikä se on. Pieniä hämäriä kuvia vauva-ajoilta on, että silloin oli kamalan kylmä ja minä en yhtään viihtynyt ulkona. Tassut paleli ja mammalle piti kiljua. Nyt varamamma vei minut taas sinne ihmeelliseen paikkaan ja sovitteli minulle päälle taas niitä pukuja.. Viimein, monen sovituksen jälkeen se ilmeisesti löysi minulle hyvän puvun kun sen se vei toiselle ihmiselle ja sitten se olikin muovipussissa. Varamamma sanoi mammalle, että se on mun etukäteis syntymäpäivälahja. Mitä lie sekin tarkoittaa.



Ps. Myynnissä oranssi talvimantteli, manttelin selänpituus 22cm. Mantteli hyväkuntoinen, uuden veroinne. Merkki Janutex, ostettu kaksi vuotta sitten Helsinki voittajat näyttelystä koppimyyjältä. Puku on aika kraavin näköinen, mutta toimiva! :) Hintapyyntö 5e noudettuna, 8e postitettuna. Jos kiinnostuit, laita vaikka s-postia! :) (käytetty Brutuksella ja Hipulla pentuaikana)

perjantai 30. syyskuuta 2011

Fashion show: Kolea ilma

Brutus: Kevät ja syksy on sitten inhottavaa aikaa.. On kylmä ja yleensä märkä. Mutta metsässä ja ulkona on mitä ihanimmat tuoksut! Onneksi mamma on niin viisas, että se pukee mulle ylle sellasen fleesetakin. Mamman mukaan se lämmittää minua sekä pitää vettä. Ja tottahan se puhuukin, se on ihanan lämmin ja sitä oikein mielelläni pidän!


Hippu: Nyt kun ilmat on alkanu jo viiletä niin minua on alkanut paleltamaan ulkona. Käytiin mamman kanssa yksi päivä jossain ihmeellisessä paikassa ja siellä minulle sovitettiin ylle vaikka minkälaista takkia ja pukua. Se oli noloa kun paikalla oli muitakin! Ja sitten se valitsi mulle sellasen punasen fleesetakin! Olihan se ihan lämmin...

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Fashion show: Sadepäivä

Brutus: Mä en tykkää sateesta en sitten yhtään.. Jos se musta riippuis, silloin ei edes ulos mentäis. Mutta aina se mamma pakottaa. No onneksi sentään on edes jonkun näkönen suoja kun mamma pukee mulle sellasen vihreen sadetakin. Eihän se mun vatsaa ja kainaloita kuivaks jätä, mutta ei ainakaan selkä kastu. Sen kanssa voisin vain tehdä hätäsimmät tarpeet nurmikolle, mutta mamma ei suostu sellaiseen.. Se pakottaa aina tekemään lenkin, voitteko kuvitella! No, kun vauhtiin päästään niin kyllä mä sitten kiltisti tottelen mammaa..

 Hippu: Sade.. Se on kylmää ja MÄRKÄÄ! Ei sillon ulkona voi olla ja mielelläni silloin tarpeet teenkin sisälle. Mutta mamma on siitä aina vihanen ja pakottaa meijet ulos. Ennen ulosmenoa se kehtaa pukee mulle sellasen ihmeellisen haalarin päälle! Onhan se ihan kiva kun joka paikka pysyy kuivana, mutta kaikki mikä liittyy sateeseen, on hyi. Ulkona mamma vielä pakottaa tekemään lenkin ja silloin kyllä taistelen kovasti vastaan. Toi kaveri on vähän mammanpoika ja se heltyy mammalle ensimmäisenä, mutta kun minä en halua niin en vain halua. Lopulta se kai on sitten aina pakko luovuttaa kun se mamma taitaa olla itepäisempi kuin minä..

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Viikonloppu

Viikonloppu meillä olikin näyttelytäyteinen! Sekä Brutus, että myös Hippu kävivät pyörähtämässä kehässä, toinen hyvällä menestyksellä, toinen ei.


Lauantaina 3.9.2011 Lohjalla oli mäykkyjen erikoisnäyttely, Brutuksen esityksen aika. Tuomarina toimi Marita Krantz, ruotsista. Itselleni jäi paha mieli päivästä.. Brutus käyttäytyi ja esiintyi hienosti, antoi hienosti tutkia itsensä yms. Harmi vain, Brutus otti muutaman loikan kävellessä, eikä tuomari siitä pitänyt vaan sanoi, ettei hän suostu arvostelemaan kävelyä, tuloksena siis EVA! Hieno arvostelu tuli ulkomuodosta ja muuten, mutta... Kyynel myös tuli silmään kun sain kohtuutonta arvostelua tuomarin ja kehätoimitsijan puolesta. No, pää pystyssä seuraavaan näyttelyyn!


Hipun esiintyminen olikin sitten sunnuntaina 4.9.2011 Vantaalla. Ensimmäinen näyttely, paljon koiria, Hipun veli sekä kasvattaja paikalla! :) Tuomarina toimi Christian Stavarache, romaniasta. Hiljainen, juron oloinen tuomari, mutta kohteli koiria nätisti. Hippu esiintyi ja käyttäytyi upeasti ja kaikki olikin hyvin nopeasti ohi! Tuloksena mahtava VSP, Hipun oma veli oli ROP! Arvoselu oli oikein hieno, "Erittäin lupaava pentu.". Nyt myös Hipulla on oma pokaali hyllyssä :)


Tästä on hyvä jatkaa!

perjantai 12. elokuuta 2011

Hipun ensimmäinen mätsäri

Myöskään Hipun osalta emme säästyneet terveysongelmilta. Ylämaitokulmurit eivät sitten millään lähteneet ja ne leikattiin pois kesäkuun lopulla. Todettiin, että Hipulla on purentavika. Se vähän masensi mielen, olinhan suunnitellut käyväni Hipun kanssa näyttelyissä. No, kotona alkoi lääkärin ohjeen mukaan palloleikit ja hampaiden vetäminen ulospäin. Nyt siitä on pari kuukautta aikaa ja kävimme purentakontrollissa, siellä lääkäri totesi iloisen yllätyksen, purenta on täysin normaali! Jeee, ei tarvitse oikomishoitoa!

Siitä innostuneena lähdimme mätsäriin, sillä olen ilmoittanut Hipun ensimmäiseen näyttelyyn 4.9.2011 Vantaalle.

Odotukset eivät olleet korkealla mätsärin suhteen, sillä Hippu vähän aristelee muita koiria, varsinkin isoja. Mätsärissä Hippu olikin hyvin stressaantunut ja pelkäsi kovasti. Seisominen ei onnistunut ollenkaan, kun muita koiria piti niin kovasti vahdata.

Minua se ei haitannut, en repinyt enkä rykinyt Hippua (niin kuin jotkut siellä tekivät omille koirilleen...), vaan annoin sen olla vapaasti niin, että tein tilanteesta mahdollisimman helpon ja mukavan. Pöytätarkastus sujui hienosti, onneksi Hippu tykkää kovasti ihmisistä. Sijoitusta ei tullut tällä kertaa, mutta kuten sanoin, olimme rennolla, kokeilu mielellä! :)

Ps. Hippu ja Kibo ovat nykyään oikein hyviä kavereita! ;)

torstai 11. elokuuta 2011

Furunkuloosi

VIHDOINKIN olemma palanneet linjoille! Kesän aikana iski laiskuus, eikä oikein huvittanut blogeilla. Mutta nyt voisi taas yrittää :)


Heinäkuu olikin kuuma kuukausi eikä se tehnyt Brutukselle hyvää. Brutuksen kainalot ärtyivät, mutta rasvauksella ne sitten parani osittain. Ne kuitenkin vielä kutisivat ja Brutus niitä raapi ja nuoli.. Nyt sitten vielä elokuun alusta löysin Brutuksen takatassun anturavälistä rakkulan ja välit olivat muutenkin ärtyneen näköiset. Tulipa sitten lääkäri reissu, diagnoosina ihotulehdus sekä takajalassa furunkuloosi. Nyt Brutuksella on kolmen viikon antibioottikuuri sekä kainaloihin laitetaan kortisoni-voidetta.


Raukka joutuu pitämään kauluria, jottei nuolisi kainaloita. Se onkin osittautunut hankalaksi, illalla Brutus ei osaa käydä nukkumaan se kaulassa, vaan kipittää hetkisen aikaa ympäri asuntoa. Toivoa on, kainalot ovat jo hyvässä kunnossa ja rakkulakin on melkein lähtenyt! Nyt elämme rauhassa, stressitöntä aikaa niin vaivat paranevat :)


Mitenhän muiden kesä on sujunut, pysytty terveinä?

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kalviikin rannalla


(Lomailu on saanut meidät tippumaan ihan kärryiltä, elämä jatkuu blogissa, mutta meillä ei ole ollut aikaa blogeilla eikä lukea mitään! Parannetaan tapamme kun töihin palataan! ;))

Ihanaa kesää siis kaikille!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Voiko tätä ilmettä vastustaa?



(Kävimme Turussa rahallisesti tukemassa Shiba ry:n järjestämää mätsäriä, ihan vain huvin vuoksi ;) Nakeilla vaatteet, kun oli aika viileä ilma ja niitä paleli :( )

maanantai 9. toukokuuta 2011

Julius Ceasar

Vappuna meille muutti uusi mäyräkoira, nimettiin se Julius Ceasariksi, selvästikin se on pitkäkarvainen.


Brutus on kovin hämillään uudesta asukista, mikä ihme se on?!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tampere KV 7.-8.5.2011

Lauantaina 7.5. Tampereella oli mäykkyjen ja shibojen esiintymisvuoro. Kehät taas tyhmästi, Kibo heti aamusta, Brutus iltapäivästä. No, ei se mitään. Brutus viihtyi puoli 12 asti shibojen kehän laidalla tyttöshiboja kosiskellen ja pusutellen, kukaan tytöistä ei innostunut asiasta, Brutus oli kovin hämillään torjumisista.

Kibo esiintyi upeasti ja tuomari oli oikein mukava, tuloksena Kibolle jälleen tasainen EH :) Kibon näyttelyura oli siinä, hieno EH koira rotumääritelmään verrattuna, todellisuudessa Kibo on varmasti 100 x ERI ;) Mutta erityisen ylpeitä saimme olla Kibon siskosta ja veljestä. Sisko oli VSP ja veli oli ROP sekä pärjäsi vielä hyvin ryhmäkilpailussa ja oli siinä RYP4!

Sitten olikin pitkän odotuksen vuoro, kehä vain myöhästyi myöhästymistään.. Taso oli kova, mutta onneksi tuomari oli oikein ihana, Elisabeth Gonzales. Brutus voitti oman luokkansa ja oli paras uros 2, häviten vain niukasti venäläiselle valiokoiralle. Brutus nappasi siis kotiin vara-sertin ja vara-cacibin, jee hienoa!! Ja mikä kaikkein parasta, Brutus voitti jälleen pahimman kilpakumppaninsa, ja kirkkaasti! Tällä kertaa kyseinen koira ei edes sijoittunut.

torstai 5. toukokuuta 2011

Keltainen mäyräkoira


Keltainen mäyräkoira on vinkulelu ja Hipun ikioma. 


Ongelmana on se, että Brutuskin haluaa sen omakseen.. Hippu hienosti suojelee ja vartioi omaa leluaan ja pitää sitä suussa aina kun mahdollista, mutta joskus se on myös pakko laskea maahan ja silloin Brutushirmu iskee ja vie sen! Se on Hipun mielestä kamalaa.


Ainoa keino suojella keltaista mäyräkoiraa mustalta mäyräkoiralta on viedä se häkkiin. Mutta sekään ei enää kunnolla toimi, sillä myös musta mäyräkoira on alkanut käymää enemmän häkissä...

tiistai 3. toukokuuta 2011

Arabian ranta

Brutus, Kibo ja Hippu oli kimppalenkillä Arabian rannassa ja vanhalla koskella. Lenkki sujui hyvin ja oli oikein mukavaa. Vaikka tällä hetkellä Brutus käy vähän hermoon "teiniangstin" takia ;)

Muruset <3

Koski solisee!

Haastavaa maastoa maastonakeille, josta kuitenkin selvittiin omin voimin ;)

Hui, pelottava pudotus!

Pyllyt

Hippu osaa jo tehdä tarpeet ulos :) Been mielestä se on aina yhtä mielenkiintosta

"Mä haluun tänne" "Mut mä haluun tänne!"
Koski ja vesilaitos :)

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Mäyräkoirakävely 20.4.2011

Brutuksella ei oikein ole yhtään mäyräkoirakaveria, joten päätin nyt tehdä asiaan muutoksen. Menimme siis Brutuksen kanssa (Hippu jäi hoitoon) HSMK:n järjestämään mäyräkoirakävelylle, jolle osallistui Been lisäksi 4 eri kokoista ja näköistä mäyräkoiraa. Lenkki ja uudet tuttavuudet tuntuivat erittäin kivoilta. Mielestäni olisimme kyllä voineet tehdä pidemmänkin lenkin, nyt kävelimme vain noin 3 km Espoossa. Lenkkejä on suunniteltu koko kevääksi ja odotan kovasti muita lenkkejä, niihin osallistumme varmasti, kunhan vain työvuoroni sen sallii :) Mielestäni on kiva, kun järjestetään jotain tuollaisia yhteislenkkejä!



Brutus kuitenkin palasi mielellään Hipun viereen :)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

"Yksiö"

Brutuksella ei ole koskaan ollut omaa kuljetuskoppaa, eikä se siis ole sellaiseen tottunut.. Nyt kuitenkin kun Hippu tuli taloon, piti alkaa ajattelemaan tulevia näyttelyitä ja niiden sujumista. Toinen joutuu odottamaan kehän laidalla kun toinen on esiintymässä, ja minä en voi kahdeksi muuttua, niin ainoa ratkaisu oli ostaa koirille kuljetuskoppa.

Brutus tekee tuttavuutta uuteen yksiöönsä
Sellainen löytyi sitten Lahden koiranäyttelystä, ja juuri minun värinen, sopii sisustukseen hyvin (ei se sen tarkoitus ollut kyllä, mutta..:D) ;)

"Näinkö mun pitää olla täällä?"
Nyt vain on edessä koirien opettaminen siellä olemiseen. Hippu hyväksyi "yksiön" muitta mutkitta, mutta Brutus vielä vähän vierastaa asiaa. Kyllä se sinne menee ajoittain vilkaisemaan, että mikäs se tämä on, mutta ei se siellä vielä viitsi oleilla.


Hippu ja lelu menee aina Brutusta pakoon häkkiin
Kyllä se sitten ajan kanssa oppii :)

Trafiikki on kovaa
Niin, ja ostin sen verran ison, että molemmat mahtuvat sinne samaan aikaan sisälle makaamaan ja olemaan.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Lahti KV 22.-23.4.2011

Tänään oli Brutuksen vuoro esiintyä Lahdessa kehässä, jonka tuomarina toimi Malgorzata Supronowicz. Päivä sujui oikein kivasti. Brutus esiintyi erittäin hienosti, varmasti parhaiten kuin koskaan!, ja olen ylpeä Beestä <3 :) Tällä kertaa Brutus ei kuitenkaan miellyttänyt tuomarin silmää, mutta tuloksena silti hieno EH :) Parin viikon päästä uusia haasteita Tampereella!


Näin hienolla seisotuksella Bee lähti kilpailemaan :)
Maininta vielä eilisestä: näytin Kibon myös Lahdessa hienolla EH tuloksella! Hyvä Kibo :) Kibolla myös vielä viimeinen haaste Tampereella.

Kibo <3

Ps. Oli oikein kiva tavata Pipsa! Brutus tykkäsi kovasti ja Pipsa oli oikein ihana pusutyttönen <3 Pipsan löytää täältä http://eraelamasta.blogspot.com/

perjantai 22. huhtikuuta 2011

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kevätrinta

Huh kevättä.. Brutuksella on selvästi kevättä rinnassa ja herra on oikein kunnostautunut ärsyttämisessä. Ja kaiken lisäksi on teiniaikoja havaittavissa ilmassa.. Vapaapäivällä tai iltavuorossa ollessani kun saisi nukkua hieman pidempään niin Brutus onkin eri mieltä.

Herätyskaava on seuraavanlainen:
Kello 5 herätys, ulos tarpeille, nukkumaan.
Kello 6 herätys muuten vain, Brutus: "piip piip piip", mamma ärähtää ja takaisin nukkumaan.
Kello 7 herätys muuten vain, Brutus: "piip piip piip", mamma nousee antaa ruokaa ja takaisin nukkumaan.
Kello 8 herätys, Brutus: "piip piip piip", mamma jälleen ärähtää, takaisin nukkumaan.
Kello 9 herätys, Brutus: "piip piip piip", jälleen mamma karjuu, takaisin nukkumaan.
Kello 10 herätys, Brutus: "piip piip piip", nyt mamma ei enää jaksa, noustaan ylös yhtä väsyneenä kuin mentiin nukkumaankin, ulos lenkille. Lenkillä pitää kaikki paikat haistaa, jokaista pissaa maistaa ja jokaista kakkaa nuuhkia. Sisällä hereillä ollessaan ollaan kunnon ADHD tapauksia, eikä lenkit auta energian purkuun.

Brutus ajattelee, että kyllä sitä sitten taas talvella kerkiää nukkua. :D

Onko muillakin koirilla kevättä rinnassa?

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sokerikoirat

Ja mukamas koiranilma.. Voisiko joku selittää, mitä moinen sanonta tarkoittaa? :D Eilisen koko päivän satoi vettä ja tunnetusti mäyräkoira "rakastaa" sadetta ja märkää ilmaa ;) Eiliset lenkit siis jäivät hyvin vähäisiksi. Päivän lenkkikaava: Ovesta ulos -> puun juurelle rapun viereen pisu -> nokka kohti rapun ovea (joka on tuskin kerennyt sulkeutua ulostulosta..) -> vetoleikki mamman kanssa -> ja vihdoin saa luvan mennä sisälle. Illalla sama toistui, mutta silloin pystyi jo tekemään myös kakan, ihan vain sen takia kun oli niin kova pakottava tarve ;) Eihän sateessa voi ulkoilla! Sitähän voisi vaikka sulaa pois :)


Normaaleina työpäivinä ulkoilemme päivittäin vähintään neljä lenkkiä, ajallisesti yhteensä ehkäpä 2 tuntia. Energisenä päivänä ehkä jopa enemmän.

Päivittäinen liikunan tarve jäi siis hyvinkin vajaavaiseksi, joten koirille piti keksiä jotain tekemistä sisällä.. Piilotin leluja, opettelimme ja vahvistimme käskyjä, harjoittelimme Lahden näyttelyä varten, söimme, otimme päikkärit, leikimme, leikimme ja leikimme..

Brutus on kyllä kova leikkimään. Ovatko muut mäyräkoirat yhtä kovia leikkimään? Brutus ei mitään muuta tekisikään sisällä, vaikka kuinka olisimme lenkkeilleet :)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Väliin vähän Hippua!

Hippu on kasvanut paljon viime viikkojen aikana. Ison tytön kanssa kävimme ensimmäisessä rokotuksessakin ja se meni hyvin. Hippu keskittyi syömään vain nameja eikä huomannut piikkiä lainkaan. Eläinlääkärille ja -hoitajalle Hippu jakeli paljon pusuja ja hoitaja ainakin oli ihan myyty. Hippu painaa nyt 2kg!

Hippu osaa istua käskystä sekä "ei ota" käskyn. :) Ei ota -käskyä oli hauska treenata.. Aina kun kehuin Hippua ja annoin toisesta kädestä palkkion niin Brutus joka kerta kehun aikana juoksi pää viidentenä jalkana maassa olevan "ei saa ottaa -namin" kimppuun ja hotki sen. Kyllä Brutuskin osaa sen käskyn, mutta ahne mäyräkoira kun on, niin ehkä se ajatteli, ettei käsky koskenut sitä ;)

Hipun panta/koru ;)
Sunnuntaina myös kävimme Hipun kanssa pentuleikkikoulussa tutustumassa muihin pentuihin, sillä Hippu ei ole vielä saanut minkäänlaisia koirakontakteja, ellei mukaan lasketa Brutusta ja Kiboa. No, sen kyllä huomasi, ettei muita koiria ole tavannut kasvatuskodin jälkeen. Pennut olivat todella pelottavia, eikä sylistä voinut lähteä pois. Ilmoitinkin meidät sitten myös seuraavaan kertaan, koska homma pitää saada sujumaan. Siellä siis nyt käymme niin monta kertaa, kuin vain tarvitsee. Onneksi ihmiset ovat Hipun mielestä maailmassa parasta, nyt vain pitää koirien osalta sosiaalistaa paljon! Siinäpä meille onkin sitten hommaa :)

Mäyräkoirapainia
Pisun Hippu osaa tehdä ulos jos ajoitus on oikea ja paperi on mukana! :D Kun alkaa ilmat lämmetä niin ehkä tarpeiden teko helpottuu. 

Hippu on muuten alkanut komentamaan Brutusta! ;)