Onkin jo pieni tovi vierähtänyt.. Viimeisimpiä kuulumisia
Hipusta: Päätin, että nyt saa luvan riittää juoksut, joten Hippu joutui steriloitavaksi. Pari päivää Hippu olikin kovin kipeä ja reppana, mutta kipulääkkeet auttoivat hyvin. Nyt haava on jo ummessa ja Hipun luonteessa ei ole (vielä) muutosta näkynyt :) Juuri kun kopan sai jättää pois, loukkas Hippu vasemman takajalan lenkillä. Onneksi, siellä ei nyt mitään lihasrevähdystä kummallisempaa ollut, mutta jälleen joutui kipulääkekuurille eikä vapaana saanut mennä. Hieman Hippu vielä pomputtelee, mutta ei pahasti. Kaiken lisäksi Hipulle tuli rintaan iso haava liian kireästä heijastinliivistä, joten joutui jälleen pitämään koppaa päässä viikon verran. Haava parani itsestään ilman hoitoa, mutta nyt masussa on kaksi kaljua kohtaa. Muuten Hippu voi hyvin, on yhtä aktiivinen ja pallohullu kuin ennenkin :)
Brutuksesta: 31.10. Brutus täytti 3v! Kaikki koirulit saivat herkkukakkua ja Brutus sai synttärilahjaksi talvitakin, tällä kertaa kokeillaan Pomppaa. Brutus on nyt selvästi kipuillut selkää ja tänään saatiin lääkäriltä siihen kipulääkkeet. Kuuriluontoisesti sitä sitten kokeillaan. Lisäksi Brutukselle suositeltiin fysioterapiaa, joten sinnekin jossain vaiheessa menemme. Kainalot taas ärtyivät, kun epähuomiossa Bee sai possua. Siihen nyt hoitona Malaseb pesu 2 kertaa viikossa, kainaloihin hoitoainetta, sekä Canofitea. Parin viikon päästä olisi taas mentävä lääkäriin saamaan rokotukset kuntoon. Pitää muuten vielä kehaista Tapiolaa! Hyvää palvelua jälleen saatiin! Ollaan ruoka-asioissa päästy niin pitkälle, että vain possu on aiheuttanut oireita. Nyt seuraavaksi vielä kokeillaan lammasta. Sitten ollaankin lähes kaikkea jo kokeiltu, joten toivottavasti kainaloiden ihottumakin loppuisi :)
Sitten muita uutisia! Meille tulee (jälleen) perheenlisäystä! Tällä kertaa ei meille (HUH! Ei aika ja voimat kyllä riittäisi kolmeen mäykkyyn..) vaan vanhemmilleni ja Kibolle :) Kibo saa ihanan pienen shibatyttökaverin. Pikkuinen "Pupu"/"Mai" on nyt 5-6 viikkoa vanha ja kotiutuu 21.11. Odotamme innolla uutta pientä pentua :)
WAU, oota laittanut blogin ulkonäköä uusiksi, tosi hieno!!
VastaaPoistaJa niin saa, Kibo "rakkaan". Mai on nyt siis 5,5 viikkoa vanha ja kotiutuu kaikkien iloksi tasan 2 viikon päästä <3 Brutukselle ikioma shiba tyttö ;) Hipulle varmaan suuren suuri järkytys :D
Hei! Kerrohan jooko millainen se Pomppa on käytössä, meilläkin on ainakin sadetakin ja ehkä myös toppiksen tilausta tiedossa. Paranemisia sinne!
VastaaPoistaVielä ei olla päästy käyttämään, mutta sen verran voin kertoa, että koot ovat reiluja. Brutuksella on nyt koko 37 ja sekin on ehkä vielä himpun verran iso..
PoistaHyvä kuva Hipusta. ;) Toivottavasti elämä maistuu nyt paljon paremmalta steriloinnin jälkeen! Brutuksella isot onnittelut!
VastaaPoistaVaikka olen täysin mäyräkoiraihminen niin kyllä tuo pieni pullea shibanpentu sulattaa sydämen. Tui tui!
Voi, Mai on niin ihana pehmeä pusutyttönen! :) <3
PoistaHippu on niiku meijän Raisa :) Brutuskin komea poika!
VastaaPoistaKatsoinkin, että teillä on ainakin samanvärinen pari ;) hauskaa :)
Poista