maanantai 24. tammikuuta 2011

Ystävämme jumppapallo

Tässä eräänä päivänä päätin, että nyt alkaa jumppakuuri. Lattialla kun on ikävä jumpata ja tehdä minkäänlaisia liikkeitä lattian kovuuden takia, ajattelin hyväksi vaihtoehdoksi jumppapallon. Lattialla jumppaaminen on myös huono vaihtoehto siinä mielessä, ettei siellä saa makoilla rauhassa. Jos sen virheen teet, että menet maahan makaamaan, on pusuhyökkäys jo päällä ennenkö sitä edes huomaakaan. Joten jumppapallo on siinäkin mielessä hyvä keksintö, että pääsee maankamarasta ylemmäs pusuja karkuun. Tai niinhän sitä luulisi!

Ensimmäisenä iltana kun pallo kotiutui meille, innoissani lähdin testaamaan palloa. Kävin selin makuulle pallon päälle ajatellen, että tekisin muutaman vatsalihaksen. Mikä virhe! Brutus innoistu myös pallosta niin, että alkoi tökkiä sitä nenällään (selvästi tavoitteena kaataa minut!). Joten ei siis vatsalihaksista mitään tullut kun piti tasapainotella, ettei kaatunut ympäri.

Seuraavaksi yritin selkälihaksien tekoa ja käännyin mahalleni pallon päälle. Ja se vasta virhe olikin! Heti samantien lähti pusuhyökkäys päälle.. Tuloksena siis, kotona ei ole mahdollista jumpata, jos Brutus on paikalla :D Yritys hyvä kymmenen! Saanhan siis syyttää Brutusta siitä, että lihakseni sulavat pikku hiljaa pois? ;)


Ps. Aina kun leikimme ja Brutus noutaa lelun, on palloa pakko käydä joka välissä nenällä tökkäisemässä. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Onko muilla parempi onni kotijumpan kanssa? Saako sitä tehdä rauhassa ilman mäyräkoiran lupaa?

4 kommenttia:

  1. Meillä ei ole niinkään jumppailtu kotona, mutta venytteleminen ei todellakaan onnistu. Heti kun istahtaa lattialle vaikka reisiä venyttelemään niin eräs karvakuono änkeää mukaan touhuun :D

    VastaaPoista
  2. Me ollaan luovutettu sisäliikunnasta, jos joskus satutaan jumppaamaan niin koirat ovat toisessa huoneessa. Tuollaista jumppapalloa ollaan lähinnä käytetty kesällä pihalla huvitteluun ;o)

    VastaaPoista
  3. Olli hermostuu, jos joku erehtyy jumppaamaan kotona (tätä tapahtuu hyvin harvoin). Koira pomppii ympärillä ja tökkii kylmällä kirsulla naamaa. Ajattelee varmaan: hullua hommaa. Sitä samaa ajattelee emäntä, joka lopettaa moisen touhun...

    VastaaPoista
  4. Katsotaan miten täällä käy kotijumpan kanssa.. Nyt vielä sitkeesti yritän (kunhan vain noro-viruksesta toivun..) jumpata kotona. Mutta voi olla, että joudun ideasta luopumaan ;)

    VastaaPoista