keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Virallinen selkäkuvaus

Päätin ihan mielenkiinnosta varata Brutukselle ajan viralliseen selkäkuvaukseen Viikkiin, yliopistolliseen eläinsairaalaan. Eihän Brutuksella ole koskaan ollut oireita, mitkä olisin liittänyt kipuilevaan/kalkkeutuneeseen selkään, mutta kuvauksen jälkeen mieleni muuttui ja löysin vain pelkkiä oireita...

Rauhoitusta Brutus vastusti kovasti eikä millään olisi nukahtanut. Kuvaus kesti puolisen tuntia ja kuvaaja kertoi, että Brutus oli kuvauksen välissäkin päättänyt kerran pompata pystyyn :D

No, kuvauksen jälkeen eläinlääkäri pyysi meitä katsomaan kuvia ja sain kuulla huonoja uutisia.. Kalkketumia löytyi erittäin runsaasti, niskasta lantioon asti melkein joka välistä. Lääkäri kertoi, ettei varmaan ole koskaan nähnyt niin paljon. Itku silmässä lähdimme pois ja nyt kauhulla odotan virallista tulosta, jossa vierähtää viikon päivät..

Edit 2.3.2012

Tulokset tulivat postissa jo näin pian ja nyt on mustaa valkoisella. Kalkkeutumien määrä on 21kpl ja muistaakseni koiralla on 26kpl selkänikamia. Lisäksi Brutuksella on yksi ylimääräinen lannenikana, eli niitä Brutuksella on 8kpl. Huima luku, ja kalkkeutumien ennätys paukahti siinä :/ Ei mikään kiva ennätys kylläkään....

18 kommenttia:

  1. Voi ei, ikäviä uutisia. En ole kovin perehtynyt noihin asioihin, mutta toivon, että se ei merkitse nyt kuitenkaan mitään katastrofia, vaan Brutus voi jatkaa tepastelua kauan, kauan. Voimia teille tulosten odotteluunkin. Rapsutukset koiruuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös samaa.. Lääkäri sanoi, ettei kaikki saa mitään ongelmia koskaan, mutta aika sen näyttää. Nyt sentään osaa toimia Brutuksen ja sen selän kannalta oikein ja parhain mahdollisesti :)

      Poista
  2. Ikävä kuulla ja varmaan tarvitset asiasta lisää informaatiota ja toivottavasti saatkin sitä. Olen Main kanssa samaa mieltä, että Brutus voi elää täysipainoista elämää kalkkeutumista huolimatta. Kävin ihan mielenkiinnosta netissä surffaamaassa ja löysin lohduttavan asian: "Kalkkeumien määrä vaihtelee eri ikäisellä koiralla, vaikka se olisi aivan terve koko ikänsä."

    Lämmin halaus ja rapsutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on kyllä ollut nyt kovassa käytössä, minulla sekä myös vanhempani ovat ettineet paljon tietoa.. Toivotaan, ettei koskaan tulisi mitään oireita ja Brutus saa elää hyvän, mahd. kivuttoman ja tarpeeksi pitkän elämän :)

      Poista
  3. Ounou.. Oon miettinyt ihan samaa että haluisin Milon selän kuvata, mutta en tiedä onko se mitenkään järkevää mun oman mielenterveyden kannalta? Mummun ja papan mäykkyä surtiin jo monen monta vuotta ennen kun jouduttiin päästämään irti... Nyt olen jo siitä vähän "salaa" masentunut että Milo täyttää kesällä 5v, vaikka sehän ei ole vielä mitään!!! Silti jotenkin ajattelen että jos osais sit edes vähän varautua... ?

    Toivottavasti kalkkeutumat eivät tule koskaan vaivaamaan mitenkään <3 Rapsutuksia molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös sen takia päätin kuvauttaa Brutuksen selän, ettei sitten tulee mitään "yllätyksiä", mutta tosiaan, tieto lisää tuskaa.. Toisaalta taas olen tässä tapauksessa erittäin iloinen, että kuvautin kun kerran selkä oli niin huono.. Mutta päivä kerrallaan, ja koitankin nyt olla surematta asiaa. Brutuksella voi olla vielä vaikka kuinka monta vuotta hyvää elämää :)
      Voi, Milo on parhaassa aikuisiässä ;) Niin nopeasti ne pienet kasvaa! <3

      Poista
  4. Voi ei! :( Voimia tulosten odottamiseen. Onneksi lääkärin kautta saa sitten varmasti lisäinformaatiota asiasta mikä auttaa eteen päin. Olen myös miettinyt Alman selän kuvauttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lääkäri kun kertoi uutiset, jotenkin sitä vain järkyttyi niin paljon, etten osannut sanoa siinä mitään, enkä edes kysyä! No, kyllä onneksi on aikaa kysellä neuvoja... Ja netti on ollut hyvä ystävä ;)

      Poista
  5. Onpa ikäviä uutisia :/ Toivottavasti ei koira voi hyvin siltikin loppu elämän. Meillä on Elmeri kuvattu ja sillä on kolme kalkkeumaa. Tosin ikää ei ollut ihan sitä kahta vuotta, mutta anto jotaki osviittaa selän kunnosta. Voimia teille ja rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä selkä pysyisi hyvänä eikä oireita tule kun kalkkeumia on niin vähän :) Toivon myös, että Brutus voi hyvin loppu elämänsä..

      Poista
  6. Tulokset tulivat nopeasti ja nyt on mustaa valkoisella. Kalkkeumien määrä on 21kpl ja muistaakseni koiralla on 26kpl selkänikamia. Lisäksi Brutuksella on yksi ylimääräinen lannenikana, eli niitä Brutuksella on 8kpl. Huima luku, ja kalkkeutumien ennätys paukahti siinä :/ Ei mikään kiva ennätys kylläkään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova tulos tosiaan.

      Toivotaan kuitenkin Brutukselle monta vuotta hyvää elämää.

      Ollilla oli 4,5 vuoden ikäisenä yksi pieni kalkkeuman alku, joten vasta nyt osaan olla onnellinen tilanteesta ja suhteuttaa asian isompiin mittasuhteisiin.

      Runsaasti rapsutuksia :)

      Poista
  7. Voi kauhistus, noinko paljon niitä voi olla :O Tosiaan ei pidä koiraa silti pumpulissa pitää jaa tervejärkistä liikuntaa että pitää koiran kunnossa ja lihakset jotka tukee luita. Toisaalta taas jos jotain oireita tulee niin osaapahan varautua heti ell reissulla ja tutkimuksiin. Jos joskus sattuukin olemaan leikkaus edessä. Kaverilla on 2 mäykkyä. Molemmat leikattu ja toinen kahteen otteeseen. Viimeisin kerta viime vuonna ja laskua 2100€. Tsemppiä, älä suotta masennu vaan vietä antoisia aikoja koiruuden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse myös hieman järkytyin määrästä, en ole koskaan kuullut, että kenelläkään olisi niin paljoa ollut.. Mutta Brutuksellapa nähtävästi on :( Siitä olenkin hyvin iloinen, että Brutus on hyvässä lihaskunnossa ja tarkoitus on vastaisuudessakin pitää. Brutus ei ole koskaan osannut hyppiä ja selkä varmaan selittääkin sen asian hyvin, (se pitää aina nostaa sohvalle :D) mutta nyt se on oppinut hyppäämään sohvalta alas ja se pitääkin nyt sitten oppia kokonaan pois, mutta, se on niin vaikeaa :D Portaat myös nyt jätetään kokonaan pois ja sen jälkeen kun hissitaloon muutettiin, ei Brutus enää portaita olekaan halunnut käyttää :D Ensi järkytyshän se kamalin oli, mutta nyt jo valoisammin mielin eteenpäin :) Mahdollisesti se halvaus sieltä joku päivä tulee, vaikka ell yritti lohduttaa, ettei kaikki saa, mutta onhan se niin pahasti kalkkeutunut.. Mutta, sitä asiaa en nyt etukäteen murehdi ja eletään hyvää ja antoisaa elämää siihen asti :) Onneksi leikkaus nykypäivänä tehoaa niin hyvin noihin halvauksiin!

      Poista
  8. Huoh... olen niin surullinen Brutuksen puolesta. Toivottavasti kaveri saa elää mahdollisimman täysipainoisen elämän. Olen miettinyt kaikkien poikien kuvaamista, mutta en ole löytänyt vielä itseäni miellyttävää kuvaajaa. Ehkä kuitenkin suurin syy on se etten tahdo kuulla mahdollisia huonoja uutisia. Kuinka sitten itse uskaltaisin liikuttaa koiraa jolla olisi kalkkeumia tai jotain muuta. Kuinka muuten Brutusta tulee jatkossa liikuttaa ja täytyykö jotain välttää täysin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brutuksen kuvauksen jälkeen tuli taas mieleen se, että tieto lisää tuskaa.. Mutta toisaalta taas nyt osaan muuttaa omia tapoja, jotta pystytään mahd kauan välttämään halvaus. Kaipa sitä olisi jo hyvä opettaa häkissä olemaan? :D Been tuloksen jälkeen päätin myös Hipun selän kuvauttaa kun ikä on oikea, haluan välttyä "yllätyksiltä".. Hieman olin järkyttyny kuvauksen jälkeen etten osannut kysyä mitään siltä lääkäriltä, se piti mua varmaan ihan outona ku en reagoinu mitenkään niihin uutisiin (ulkosesti.. todellisuudessa nielin kyyneleitä ja kun pääsin ovesta ulos itkin koko matkan kotiin..), no mutta google on hyvä kaveri ja ainakin sen verran rajotan been liikkumista, ettei se mielellään saisi hyppiä eikä mennä portaita.. Hyppiä se ei koskaan ole osannut (paitsi nyt se on oppinut hyppäämään sohvalta alas....) ja hissitaloon kun muutimme, ei se enää ole suostunut portaita menemään.. Lienee vetoleikit ei hyvää tee, mutta se on been mielestä maailman paras leikkitapa, joten en halua sitä kieltää..

      Poista
  9. Vakuutus muuten kannattaa ottaa ennenkuin vie koiran kuvauksiin.

    Minulla oli pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira joka halvaantui. Leikattiin ja toipui ja eli montaa hyvää vuotta sen jälkeen. Oleellista on huomata heti jos koiran liikkuminen vaikeutuu ja lähteä heti eläinlääkäriin. Minä luulin että poika on vain laiskalla tuulella ja houkuttelin kävelemään perässäni. Mutta kyllä sen mäykyn katse kertoo että jotain on vinossa. Lääkäriin kunpäästiin saimme tietää, että halvausoireista leikkaus on tehtävä 48tunnin kuluessa jotta leikkaus onnistuisi. Eli seurataan sitä kuuluisaa mäykyn katsetta kyllä hän kertoo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Brutuksella on vakuutus ollut pennusta lähtien ja jossain välissä ajattelin lopettavani sen, kun ei sitä oikein koskaan ole tarvinnut, onneksi en ole lopettanut :D enkä nyt sitten enää lopetakaan. Olen myös lukenut monta iloista tarinaa, miten leikkaus on onnistunut ja koira voinut hyvin ja elänyt pitkään sen jälkeen, joten ihan hyvillä mielin nyt jo elellään. Toivottavasti saisi vielä mahd monta vuotta elää ilman halvausta :)

      Poista